Sosiologien tie Tampereelle

Sosiologit ja 1960-luvun poliittinen mobilisaatio

Kirjoittajat

  • Olli Lagerspetz Åbo Akademi
  • Kirsti Suolinna

Avainsanat:

ylioppilasliike, 1960-luku, Westermarck-Seura, sosiologia, mobilisaatio

Abstrakti

Lauantaina 6. maaliskuuta 1971 Tampereen yliopiston Suuri luentosali täyttyi Westermarck-seuran sääntömääräisen vuosikokouksen osanottajista. Mukana olleet muistelevat tilaisuutta vedenjakajana. Nuori vasemmistolainen sukupolvi otti haltuunsa johtokunnan, Sosiologipäivien ohjelman ja aikaa myöten myös Sosiologia-lehden. Tuskin kenellekään osallistujalle kyse oli vain erään tieteellisen seuran sisäisistä asioista. Monet käynnissä olevan kulttuurisen murroksen tekijät kiteytyivät tapahtumaan. Sosiologia oli paitsi yhteiskunnan kuvastin myös aktiivisen yhteiskunnallisen toiminnan väline. Liberaalin alkuvaiheen jälkeen tämä toiminta kanavoitui vasemmistoliikkeisiin, vuosi 1968 tästä symbolisena virstanpylväänä. Syntyi uusia yhteiskunnallisia liikkeitä, mutta myös olemassa olevat yhdistykset ja kulttuuri-instituutiot olivat ”valtauksen” kohteina. Yksi näistä oli sosiologien Westermarck-seura.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2022-10-31

Viittaaminen

Lagerspetz, O., & Suolinna, K. (2022). Sosiologien tie Tampereelle: Sosiologit ja 1960-luvun poliittinen mobilisaatio. Tiede & edistys, 47(3), 210–219. Noudettu osoitteesta https://tiedejaedistys.journal.fi/article/view/113075

Numero

Osasto

Puheenvuorot