Tiede & edistys

Tieteellinen elämä

2023-03-07T19:58:54+02:00

Tieteen etiikka ei ole mikään uusi asia tai ajankohtainen tapaus, jollaisista Tieteellinen elämä -palstalla on ollut tapana puhua, mutta päivänpolttava se kyllä on. Tieteen eettisyydestä nimittäin keskustellaan koko ajan – ja silmiinpistävää on tietty ristiriita. Samalla kun tieteellisen elämän kohtaamat ongelmat ovat yhä monimutkaisempia ja vakavampia, puhe keskittyy yhä tiukemmin kohti ratkaisua, jossa etiikka määrittyy joukoksi merkitykseltään lakia lähenteleviä julkilausumia, periaatteita ja arvoja.

Reconstructing in/with the house: A familiar conversation

2023-03-06T18:00:53+02:00

Mustarinda Association is a group of artists and researchers whose goal is to promote ecological reconstructions within society, a diversity of naturecultures, and connections between art and science. Reaching towards a post-fossil culture, Mustarinda works in/through/with contempo-rary art, boundary-crossing research, practical experimentation, communication, education, and events. Its activities are rooted in the Mustarinda house, located by an old-growth forest in Hyrynsalmi, Kainuu. The house has versatile spaces for artist and researcher residencies, and also hosts exhibitions and various events. Mustarinda house group is an ensemble of active members of the association who carry the collective responsibility of maintaining the house and its activities. What follows is an edited excerpt of a text-based conversation between some house group members who’ve cared for and with the house between 2015 and the present. In summer 2022, this group dis-cussed reconstruction and social reproduction with-in the house; the constructed division between theory and practice; the extractive aspects of conventional research; and a rethinking of how knowl-edge production happens.

Työstäkieltäytymisen feministisestä potentiaalista

2023-03-07T16:55:22+02:00

Kapitalismissa työ on normi. Työssäkäynti on luonnollista, koko elämä hahmottuu siitä käsin. Työn ulkopuolinen oleminen sitä vastoin on kapitalismille ohimenevä ei-olemisen tila. Tämän asetelman murtamiseksi työstäkieltäytyjät puhuvat yhteiskunnasta, jossa ”rehdisti” tehty työ, oma panos ja meriitit eivät määritä asemaamme, toimeentuloamme tai ihmissuhteitamme. Työstäkieltäytyminen hahmottuu tilana, jossa elämästä nauttiminen loputtoman tuotteliaisuuden sijaan on keskeisin lähtökohta olemisen järjestämiselle. Tässä puheenvuorossani viittaan työstäkieltäytyjistä puhuessani erityisesti Työstäkieltäytyjän käsikirjan (Kankila ym. 2019) esittelemiin ajatuksiin työstäkieltäytymisestä. Kirjan mukaan työstäkieltäytyjää voisi pitää kapinallisena, joka pyrkii vastustamaan pääoman valtaa ja käyttämään työvoimaansa kapitalistisen työn ja lisäarvontuotannon ulkopuolisiin tekemisen muotoihin. (Kankila ym. 2019, 208.)

Tässä puheenvuorossa tarkastelen kapitalismia yhteiskuntajärjestelmänä, joka markkinoiden, sääntelyn ja talouspolitiikan lisäksi yllä-pitää myös moraalikäsityksiä, sosiaalisia suhteita ja valtiollisen vallan toimintaa. Ymmärrän kapitalismin marxilais-feministisistä ja postkoloniaalisista traditioista käsin, jolloin kapitalismi näyttäytyy yhteiskunta-, arvo ja talousjärjestelmänä, joka aina jo itsessään sisältää eriarvoistavia asetelmia. Näissä perinteissä kapitalismi nähdään rasistisena (Gilmore 2006), heteronormatiivisena (Butler 1998), luokkajärjestelmään perustuvana (Federici 1975), kyvykkyyttä korostavana (Kafer 2013) ja länsikeskeisenä (Kapur 2018; Spivak 1988) järjestelmänä. Kapitalismi ja siihen ehdottomasti kiinnittynyt palkkatyöinstituutio eivät kykene kannattelemaan kumouksellisten feminismien ajamaa muutosta, koska kapitalismi hyötyy eriarvoistavista järjestelmistä.

Työstäkieltäytymisen tarkasteleminen on merkityksellistä näin jälkikapitalistisen murroksen partaalla, kun yhtäältä ilmastokatastrofi ja toisaalta työn prekarisoituminen ja eriarvoistuminen kiihdyttävät työinstituution kriisiytymistä. Palkkatyön murros näkyy silppu- ja pätkätöiden lisääntymisenä, edelleen jatkuvina sukupuolten välisinä palkkaeroina, tiettyjen alojen sukupuolistumisena ja hoivatyön kriisinä (Jyrkinen ym. 2020; Hansen ym. 2020; Mulinari ja Selberg 2013; Näre 2013). Myös koronapandemia, lisääntynyt automatisaatio, informaatiotulva ja teknologinen kehitys luovat haasteita palkkatyön yhteiskunnalliselle järjestämiselle. Teknologinen kehitys, informaatiovirrat tai automatisaatio eivät itsessään asetu palkkatyöinstituutiota vastaan, mutta ne muuttavat sen luonnetta. Pääoman kerryttämisen keinot ja työläisten riiston tavat muuttuvat, kun esimerkiksi informaatiossa on kiinni enemmän pääomaa kuin materiaalisissa tuotteissa.

Tule hyvä feminismi, älä tule paha feminismi. Ajatuksia akateemisen feminismin episteemisistä tavoista

2023-03-07T19:00:39+02:00

Sukupuolentutkimus on monitieteinen tieteenala, jonka itseymmärrys rakentuu pitkälti ajatukselle itsestään kumouksellisena, radikaalina ja kriittisenä kenttänä (Wiegman 2012). Akateemisen feminismin juuret ovat sekä tieteenkritiikissä että aktivismissa, joka pyrkii yhteiskunnan rakenteiden muuttamiseen. Akateemisena feministinä ja sukupuolentutkijana olen viime aikoina havahtunut siihen, että sukupuolentutkimuksen ”kenttä” näyttäytyy toisinaan skitsofreenisena. Alan vahvuudet ovat pitkälti teorioissa ja käytännöissä, joiden tavoite on ”kyseenalaistaa niin patriarkaatin ja heteronormatiivisuuden kuin kapitalismin ja rasismin määrittämiä suhteita” kuten tämän teemanumeron kirjoituskutsussa todetaan, sekä ajattelutraditioissa, jotka ovat luoneet uusia tapoja hahmottaa ja ajatella subjektia ja sukupuolta, erojen merkityksiä sekä tiedon politiikkaa.

Samalla feministisen tutkimuksen ja teorian kentällä käydään keskusteluja, joita motivoidaan kamppailuna antirasismin, intersektionaalisuuden ja eettisen feminismin puolesta ja joita luonnehtii ajoittain vahva moralismi, eli mustavalkoinen ja polarisoiva ote. Yhtäältä diagnosoidaan valtaerojen ja väkivallan problematiikkaa ja tuodaan esille, miten yhteiskunnallisesti tuotetaan ja ylläpidetään rasismia, seksismiä, ableismia ja sukupuolikonservatismia sekä muita vastaavia rakenteita, joihin liittyy etuoikeuksia ja hierarkioita. Toisaalta kun nämä valtahierarkiat ilmenevät yhteiskunnassa, kulttuurissa – itsessämme ja muissa – tähän reagoidaan usein ei vain kriittisesti, vaan reaktiivisesti, defensiivisesti ja aggressiivisesti. Näitä affektiivisia ajattelu- ja toimintatapoja puolestaan taas oikeutetaan viittaamalla väkivaltaan, tiettyjen ryhmien haavoittuvaisuuteen, intersektionaaliseen ajatteluun tai kolonialistisen, kapitalistisen heteropatriarkaatin kritiikkiin (ks. Phipps 2022).

Haluan tässä puheenvuorossa kiinnittää huomiota siihen, miten aikamme keskustelukulttuurin dynamiikat näkyvät myös sukupuolentutkimuksen kentällä ja tuottavat jännitteitä, jotka alan tutkijoiden on hyvä tunnistaa ja huomioida. Muuten riskinä on, että moniulotteiset ja kompleksiset aiheet ja ilmiöt pelkistetään vastakkainasetteluiksi, vaikka akateeminen feminismi ja queer-tutkimus pyrkivät usein nimenomaan kriittisesti tarkastelemaan eri ilmiöitä monimerkityksellisesti, vastakkainasetteluja purkaen. Sukupuolentutkimus ja akateeminen queer-feminismi korostavat tieteidenvälisyyttä, ja kentän ytimessä on teoreettis-metodologinen keskustelu, jossa politisoidaan tiedontuottamista ja teoretisoidaan subjektin suhdetta ympäristöönsä, erilaisiin ”toisiin”. Toisin sanoen sukupuolentutkimus ja akateeminen feminismi on kenttä, jossa kehitetään uusia tapoja hahmottaa esimerkiksi identiteettiin, seksuaalisuuteen ja rodullistamiseen liittyvien prosessien kysymyksiä ja haasteita. Sukupuolentutkimuksen yhteiskuntakriittiset teoreetikot ja ajattelijat ovat inspiroineet kapinalliseen ajatteluun, erilaisten diskurssien sekä poliittis-eettisten filosofisten kysymysten kriittiseen tarkasteluun. Taustalla ovat teoriat jakautuneesta subjektista, jonka halut, identifikaatiot, näkemykset ja tunteet eivät kerro sisäisestä minuudesta, vaan kulttuurisista valtasuhteista ja opittujen toimintatapojen sekä kriittisen ajattelun kamppailusta. Tämä kamppailu näkyy myös sukupuolentutkimuksen ja akateemisen feminismin keskustelujen kentällä. Pyrin puheenvuorossani valottamaan esimerkkien kautta, minkälaisia kysymyksiä tämä herättää feministisen tutkimuksen etiikasta ja politiikasta.

Radikaalia hoivaa. Hapuilua kohti toisenlaista tietämistä ja tekemistä.

2022-08-15T09:16:44+03:00

Radikaalia hoivaa -kollektiivi on syntynyt tarpeesta puhua hoivasta, hoivaten. Kollektiivi perustettiin syksyllä 2019, ja meitä sen jäseniä yhdistää kokemus, että hoivan näkökulma puuttuu lähes kaikesta poliittisesta keskustelusta sekä yhteiskunnan muuttamiseen tähtäävästä toiminnasta.

Mukaan on tullut ihmisiä, joille hoiva on tavalla tai toisella tuntunut tärkeältä. Kollektiivissa olemme lähteneet hapuilemaan kohti yhteistä ymmärrystä, jossa hoiva asettuu maailmaa muuttavan toiminnan ja teorian keskiöön.

Alusta asti se, miten tehdään, on ollut meille vähintään yhtä tärkeää kuin se, mitä tehdään. Asian hahmottaminen on vienyt aikaa ja vie sitä yhä.

Monella meistä on kokemuksia siitä, kuinka aktivismissa tarkoitus pyhittää keinot. Ihmisten tunteille ja heidän arkensa todellisuudelle ei ole sijaa, koska se, mitä toiminnalla tavoitellaan on niin suurta, tärkeää ja kiireellistä verrattuna omiin piskuisiin elämiimme.

Radikaalissa hoivassa olemme halunneet kääntää tämän järjestyksen ylösalaisin. Käytännössä tämä tarkoittaa oman hyvinvointimme asettamista toiminnan edelle. Meille on ollut tärkeää pystyä samaan aikaan kannattelemaan tietoisuutta kaikesta siitä, mikä on pielessä, ja silti jaksaa tehdä jonkinlaista aktivismia.

Olemme halunneet haastaa käsityksen siitä, että poliittisia ja merkityksellisiä ovat vain asiat, jotka tapahtuvat niin sanotussa julkisessa piirissä. Tapaamisillamme ja toiminnallamme on itseisarvo. Ne eivät ole välineitä saavuttaa jotakin niille ulkoista tai päästä tulevaisuudessa tavoitteisiin. Puhumisen lisäksi olemme kirjoittaneet muistiinpanoja, podcast-käsikirjoituksia sekä manifestia – ja nyt tätä tekstiä.

Hoivasta ja omasta jaksamisestamme huolehtiminen on kuitenkin johtanut siihen, ettemme juurikaan viesti toiminnastamme ulospäin emmekä muutenkaan pyri sopeutumaan ulkopuolisten tahojen toimintatapoihin. Kyse ei ole siitä, ettemmekö näkisi ympäröivään yhteiskuntaan kurottautumista tärkeänä. Mutta se ei ole meille ensisijaista, eikä itsemme uuvuttamisen arvoista.

Kollektiivin toiminnassa on nähtävissä samankaltaisuutta feminististen tiedostamisryhmien toiminnan kanssa, joskaan tämä ei ollut alun perin tietoinen valinta. Kokoontumisissamme on myös vertaistuen elementtejä, vaikka sekään ei ole ollut ryhmän ensisijainen tavoite.

Poikkeamme tavanomaisista vertaistukiryhmistä siinä, että keskusteluissamme on yksilön kokemukset ylittävä, poliittinen ulottuvuus. Kokemuksen kautta pääsemme kiinni hoivan todellisuuteen, jossa yksilöllinen ja poliittinen risteävät.

Emme odota toiminnaltamme tuloksia siinä mielessä kuin ne yleensä ymmärretään, mutta emme toki pane pahaksemme, jos sellaisia syntyy esimerkiksi lehtiartikkelin muodossa.

Huojuuko talo nimeltä Suomi? Eri kerrosten väen itseymmärrys ja suhde toisiin

2023-03-07T19:41:34+02:00

Kirja-arvio teoksesta Anu Kantola ja työryhmä (Sanna Aaltonen, Lotta Haikkola, Lotta Junnilainen, Eeva Luhtakallio, Pauliina Patana, Joonas Timonen & Pekka Tuominen): Kahdeksan kuplan Suomi. Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Gaudeamus, Helsinki 2022. 335 s.

Suuri ruuvi vääntää kansakuntaa kauttaaltaan, väittää Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola työryhmänsä kanssa kirjoittamassaan teoksessa Kahdeksan kuplan Suomi. Teoksessa työryhmä seuraa yhteiskunnan muutosten syviä tarinoita valitsemansa kahdeksan yhteiskunnallisen ryhmän kautta. Nämä ryhmät ovat yritysjohtajat suurissa kaupungeissa, joita nimitetään globaalin talouden etujoukoksi; palvelualojen keskituloiset ja keskiluokkaiset kaupunkilaiset; teollisuuden työväenluokka tehdaskaupungeissa; kaupunkien ja esikaupunkien yrittäjät ja itsensätyöllistäjät; maahanmuuttajayrittäjät; keskituloiset taantuvalla maaseudulla; palvelualojen pienituloiset suurissa kaupungeissa sekä suurten kaupunkien työttömyydestä kärsivät asukkaat. Valitut ryhmät eivät ole selvärajaisia eivätkä ainoita kuviteltavissa olevia, mutta ne tarjoavat valaisevia esimerkkejä siitä, mitä liikkuu suomalaisessa mielenmaisemassa 2020-luvun alussa. Ryhmissä on huomioitu myös Suomen alue-erot ja alueiden jatkuva eriytyminen.

Nykytaiteen huolet ja hoiva

2023-03-07T19:51:39+02:00

Nykytaiteen kentällä kiinnitetään yhä enemmän huomiota hoivatyöhön ja hoivan edellytyksiin. Tämä näkyy niin erilaisten teosten aiheissa, niiden muodossa kuin temaattisina kokonaisuuksina. Tällä hetkellä kysymys hoivasta heijastelee nykytaiteen piirissä etualalle nousseita ajankohtaisia ilmiöitä: länsimaalaiselle ajattelulle vastakkaisia ymmärryksen tapoja ja kosmologioita, kolonialismin perintöä ja dekolonisaatiota, globalisaation luonnetta ja uusliberalismin kritiikkiä. Vähemmistöjen oikeudet, ei-länsimaiset ajatteluperinteet sekä ihmiskeskeisen ajattelun purkaminen ovat yhä useammin osa perinteisiäkin museonäyttelyitä.

Kuinka hiljaisuus rikotaan: Feministisen taloustoimijuuden pragmaattinen kumouksellisuus

2022-12-21T19:30:24+02:00

Viime vuosina mediassa, politiikassa, kansalaisjärjestöissä ja tutkimuksessa on enenevästi esitetty feministisiä näkökulmia talouteen ja talouspolitiikkaan. Tämä artikkeli täydentää keskustelua feminismin ja talouden jännitteistä lähestyen feminististä taloustoimijuutta yhteiskunnallisena liikehdintänä, joka tarjoaa vaihtoehtoisia näkökulmia talouteen. Asiantuntijahaastatteluja analysoimalla kysymme, miten feministinen taloustoimijuus rikkoo talouden sukupuolta koskevaa strategista hiljaisuutta ja millaista kumouksellista potentiaalia sen esittämiin vaihtoehtoihin sisältyy. Tarkastelemme etenkin feminististen taloustoimijoiden näkökulmia taloutta koskevaan tietoon, talouspolitiikkaan ja talouskeskusteluun. Empiirisen analyysin pohjalta osoitamme, että toimijoiden strategioita leimaa tasapainoilu: feministisiä tavoitteita pyritään edistämään pukemalla niitä vallitsevien talousjärkeilyjen kielelle, samalla kuitenkin ajaen talouden paradigman muutosta. Esitämme, että tätä tasapainoilua voi luonnehtia pragmaattiseksi kumouksellisuudeksi, jossa käytännönläheisyys ja kumouksellisuus eivät ole vastakkaisia toiminnan tapoja, vaan pragmaattisuus näyttäytyy yhtenä reittinä kumouksellisuuteen.

Vulnerability as best practice?

2023-01-20T09:35:10+02:00

This article discusses the role of autoethnography in ‘minority’ academic fields such as transgender studies. While supportive of the epistemic and political ambitions related to practices of studying (through) the self, the text focuses on its practical limitations. Specifically, it discusses the potential lived implications of autoethnographic writing for already precariously located ‘minority’ scholars.

The text charts epistemic-ethical backgrounds that support the use of autoethnography within ‘minority’ scholarship. It suggests that such methods work in contexts where academic labor and publishing take place within essentially liberal democratic frameworks, in which ‘minority’ scholars are respectfully met. However, the current literature on ‘minority’ academic labor suggests that this is rarely the case.

The article stresses the need to think and teach ‘minority’ research and writing in time and place. Such methodologies can, depending on the context, opt for an autoethnographic presence but also for an active push towards giving ‘less’ of oneself to one’s texts.

Bringing a Poem to a Gunfight

2023-03-06T17:35:56+02:00

The contribution has been reworked and re-versioned from the video work, Bringing a Poem to a Gunfight (2021).

Bringing a Poem to a Gunfight looks at armours and bodies and puts forth the two parallel inquiries within the discourse on movement, visibility, control and identity. It inquires if public safety automatically equals nation building by the way of militarization.

*****

Shubhangi Singh’s practice ranges from moving image, text, lecture-performances and installations. Her work often draws upon existing knowledges to address movement, identity and queries related to the body and its relationship with its environment.

Singh considers ideas of absence and absenting in her work as a way of reflecting upon what is visible, particularly in relation to memory, the labour of memorialising and history.

Kumouksellinen feminismi

2023-03-06T14:11:38+02:00

Feministiseen ajatteluun sisältyy radikaalia potentiaa, jonka soisi saavan monissa keskusteluissa aiempaa enemmän huomiota. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit ovat muuttuneet – pitkälti feminististen liikkeiden ansiosta – tavalla, joka on tarkoittanut lisää vapautta monille. Tässäkään mielessä maailma ei tosin ole valmis, ja konservatiiviset ja autoritääriset klikit yrittävät nakertaa feminististen liikkeiden saavutuksia. Lisäksi on syytä pysytellä varuillaan, jotteivät lähtökohtaisesti radikaalit vaatimukset sukupuolen ja seksuaalisuuden kysymyksistä pelkistyisi liberaaleiksi appropriaatioksi, jotka pahimmillaan toimivat silkkana kapitalismin käyttövoimaksi supistuvana sisällöntuotantona. Esimerkiksi Cinzia Arruzza, Tithi Bhattacharya ja Nancy Fraser (2019) puhuvat yhden prosentin feminismistä, jossa sukupuolten tasa-arvoisuus taataan sillä, että useampi nainen pääsee valta-asemaan kapitalistisessa valtiossa ja taloudessa. Samalla valtaosalle naisista – niille 99 prosentille – tämä ei tarkoita muutosta, vaan heidän asemansa jää ennalleen ja yhtä haavoittuvaksi kuin aiemmin.