Tiede & edistys

Kapitalismin hiertymiä ja silityksiä iholla

2024-05-04T11:16:13+03:00

Sosiologian professori Suvi Salmenniemen teos Affect, Alienation and Politics in Therapeutic Culture: Capitalism on the Skin käsittelee terapeuttista kulttuuria. Terapeuttisella kulttuurilla tarkoitetaan alan tutkimuksissa yleisesti ottaen sitä, että erilaiset psykologiasta popularisoituneet ajattelu- ja puhetavat lävistävät yhteiskunnan laajasti. Myös monenlaiset itseapu-tuotteet ja itsensä kehittäminen sekä uushenkisyys ja holistiseen ajatteluun perustuvat terapeuttiset hoidot ja käytännöt, kuten jooga, voidaan ymmärtää osana terapeuttista kulttuuria. Aiemmat aihepiirin tutkimukset ovat nostaneet esiin, että terapeuttiset puhe- ja ajattelutavat suuntaavat huomion yksilöihin ja heidän sosioemotionaalisiin valmiuksiinsa yhteiskunnan rakenteiden muuttamisen sijaan.

Salmenniemi ei pyri kiistämään tätä taipumusta tai sitä korostavia tulkintoja, mutta esittää, että sen ulkopuolelle jää jotain, jonka tavoittaminen edellyttää toisenlaista lähestymistapaa. Hän asettaakin tavoitteekseen tuoda jo tiedetyn rinnalle sen, minkä voi tavoittaa etnografian keinoin terapeuttista kenttää havainnoimalla sekä siellä toimivien ihmisten elettyjä kokemuksia kuuntelemalla, niihin perehtymällä ja niitä analysoimalla. Pyrkimyksenä on näin ymmärtää terapeuttista kulttuuria ”sisältäpäin”, terapeuttisen kentän harjoittajien kokemusten ja toiminnalleen antamien merkitysten näkökulmasta. Yksi teoksen läpäisevistä kysymyksistä on, mikä terapeuttisessa kulttuurissa vetoaa juuri tässä ajassa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa.

Reaalipoliittinen ilmastoasiantuntijuus ilmastotoimien estäjänä

2023-10-06T12:46:04+03:00

Artikkeli osallistuu ilmastoestämistä käsittelevään tutkimukseen tarkastelemalla erityistä ilmastovaikuttamisen muotoa, jota artikkelissa kutsutaan reaalipoliittiseksi ilmastoasiantuntijuudeksi. Artikkelissa reaalipoliittinen ilmastoasiantuntijuus määritellään julkiseksi vastareaktioksi kiireellisten ilmastotoimien ja yhteiskunnallisten muutosten vaatimuksille. Tutkimus sijoittuu viime vuosien suomalaisen ilmastokeskustelun kontekstiin ja tarkastelee siinä merkittävään asemaan nousseen kahden ilmastoasiantuntijan, öljynjalostusyhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttosen ja Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri Petteri Taalaksen, julkista ilmastovaikuttamista kehysanalyysin keinoin. Artikkeli osoittaa, että reaalipoliittinen ilmastoasiantuntijuus pitää ilmastonmuutoksen torjuntaa ja fossiilisten polttoaineiden vähentämistä yhteiskuntien tärkeinä tehtävinä mutta kehystää syvemmän yhteiskunnallisen murroksen epärealistisena ja kyseenalaistaa kansalliset kansainvälisten ilmastotavoitteiden mukaiset nopeat nettopäästövähennykset. Tarkastelumme myös osoittaa, että reaalipoliittisten ilmastoasiantuntijoiden ilmastovaikuttamista voidaan monelta osin perustellusti tulkita ilmastoestämisenä. Reaalipoliittisen ilmastoasiantuntijuuden tutkimus avaa myös laajemman keskustelutarpeen ilmastokriisin aikana tarvittavasta ilmastoasiantuntijuudesta.

Koulutus digitalisaation vallassa?

2023-09-04T13:37:53+03:00

Suomalaisen korkeakoulutuspolitiikan tehtävälistalla on pitkään ollut taloudellisen kasvun ja tuottavuuden tavoitteet. Perinteisesti niitä on pyritty edistämään korkeakoulujen rakenteellisella kehittämisellä. Tämän ”korkeakoulutuksen tehostamisdoktriinin” keinovalikoimaan on sittemmin sisällytetty myös korkeakoulutuksen digitalisaatio. Sen myötä tehokkuusdoktriinin painopiste on siirtynyt koulutuksen rakenteista opiskelijan henkisten kapasiteettien optimointiin. Suomessa korkeakoulutuksen digitalisaatiota on ryhdytty edistämään Digivisio 2030 -nimisellä korkeakoulujen yhteishankkeella. Artikkelimme problematisoi hankkeen "arvolupauksia" ja tarkastelee tätä kautta koulutuksen digitalisaatiota sosioteknisenä kuvitelmana eli esityksenä, jonka on tarkoitus ohjata yhteiskuntien ja ihmisten toimintaa kohti teknologiapainotteista tulevaisuutta.

Kuluvan ruumiin värit ja äänet

2024-05-21T12:25:40+03:00

"Työskentelen maalauksen, liikkuvan kuvan, tekstin ja äänen avulla. Työni saattavat vaikuttaa unenomaisilta, mutta ne syntyvät aina loputtomasta kiehtymyksestä kuluvaan arkiseen ruumiiseen ja kuluvana olemiseen. Maalaan, kuvaan ja käytän ruumiita ja rintoja, jotka liikkuvat ja rasittuvat. Töissäni todellisuus venyy, värittyy, hajoaa ja muodostaa uusia asiallisia ja absurdeja kokonaisuuksia. Kirjaimilla ja numeroilla on mielessäni värit, ja ne sekoittuvat aina valkoiseen sekä mustiin ääriviivoihin. Kielen värikkyys ohjaa myös olioiden ja pintojen värillisyyttä tai värien sottaisuutta."

Salome Rajanti asuu ja työskentelee Helsingissä

Ei-ihmisten esitys

2024-02-01T10:46:14+02:00

Taiteellisessa tutkimuksessa voi hahmottaa useita eri suuntauksia, mutta lähtökohtaisesti sen ymmärretään tapahtuvan tekijän oman, singulaarisen taiteellisen praktiikan kautta. Praktiikassa kehittyvästä ymmärryksestä rakentuvat tutkimuksen kysymykset, menetelmät ja uudet tuotannot. Taiteellinen käytäntö muodostaa taiteelliselle tutkimukselle ominaisen ajattelemisen ja jakamisen tavan, jolloin tulee mahdolliseksi tuottaa ja esittää myös sanallistamisen ohittavaa tietoa ja ymmärrystä. Tässä esseessä tuo yksittäinen praktiikka, jossa tutkimus tapahtuu, sijoittuu esitystaiteen alueelle, vielä tarkemmin ilmaistuna se on paikkaerityinen (site-specific), lajienvälinen esitystaiteen praktiikka. Esitystaide on terminä syntynyt Suomessa, ja sen taustalla ovat nykyteatterin kokeilevammat muodot, performanssitaide ja brittiläisessä kontekstissa syntynyt Live Art -termi ja -kenttä. Esitystaide on taiteenala, jossa lähtökohtana on avoin, ei-draamallinen käsitys esityksestä ja sen tekemisen tavoista. Esitys voi saada hyvin monenlaisia esteettisiä muotoja, sen lähtökohtina voivat olla esimerkiksi tietty paikka tai yhteisö, esityksen upottavuus (immersiivisyys) tai, kuten esseen praktiikassa, suhde muunlajisiin olentoihin, ja se voi toteutua erilaisissa ympäristöissä ja konteksteissa.

Eettiset käänteet ja kontrollit

2024-05-21T11:49:14+03:00

Tutkimuseettinen sääntely ja siihen liittyvien dokumenttien ja ohjeistusten tuotanto on laajennut ja kiihtynyt Suomessa koko 2000-luvun ajan. Humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kohdalla tämä on merkinnyt eettisen ohjeiston ja ennakkoarvioinnin käytäntöjen institutionalisoitumista. Ennen 2000-lukua tällaisia käytäntöjä ei Suomessa ihmistieteiden kohdalla ollut, mutta 2000-luvun alussa ilmeni sekä kotimaista että kansainvälistä painetta tutkimuseettisen hallinnan kiristämiseen ja selkeyttämiseen. Tutkimuseettinen neuvottelukunta oli perustettu noin kymmenen vuotta aiemmin opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimeksi. Neuvottelukunnan tuottaman selvityksen mukaan sen tietoon 2000-luvun alussa tulleet humanististen ja yhteiskuntatieteiden alan eettiset ongelmat olivat “luonteeltaan siinä määrin vakavia että neuvottelukunta katsoi tarpeelliseksi kohdistaa toiminnassaan erityistä huomiota noihin tieteenaloihin” (TENK 2009).

Tieteellinen elämä

2024-05-21T12:00:09+03:00

Tieteen ja tutkimuksen instituutiot ovat vakaa osa nykyistä tieteellistä elämää. Niiden asemasta ja vallasta huolimatta voi kuitenkin aina uudelleen kysyä, miten nämä instituutiot lopulta onnistuvatkin olemaan niin näkymättömiä. Mikä puoli niistä oikeastaan näkyy? Miten niiden julkisivu onnistuu olemaan niin vakaa ja vakuuttamaan niin tehokkaasti, että harvoin tulee edes mieleen kysyä, mitä vaikkapa Suomen Akatemia, Tieteellisten seurain valtuuskunta tai tiedettä rahoittavat säätiöt ovat. Sama kysymys pätee myös yliopistojen laitoksiin ja tieteenaloihin. Miten ne ovat syntyneet, millaisten voimien törmäyksessä niistä tuli mitä tuli, ja millaisen konfliktin ratkaisuna ne ilmaantuivat ja vakiinnuttivat itsensä?