Työstäkieltäytymisen vaikeus ja mahdollisuus teknologisoituneessa hoivatyössä

Abstrakti

Tässä puheenvuorossa jäsennän tapoja lähestyä teknologisoituvaa hoivatyötä työstäkieltäytymisen teoriaperinteen näkökulmasta. Hoivatyö poikkeaa muusta palkkatyöstä merkittävästi. Historiallisesti hoiva sijoittuu palkkatyön, perinteisten työtaistelumuotojen ja työstäkieltäytymisen ulkopuolelle (Precarias a la deriva 2009, 17–18). Hoivatyössä esimerkiksi lakkoilu voi asettaa haavoittuvassa asemassa olevat välittömään vaaraan, sillä hoivassa ”ei ole tehdasta jota pysäyttää ilman että siitä kärsivät muutkin kuin pääoma” (Viren 2022). Pelkät vihjaukset hoivaajien lakoista herättävät nopeasti vastalauseita. Tästä saatiin todisteita vuonna 2022, kun sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy ja lähihoitajaliitto SuPer aloittivat laajat hoitajalakot vastauksena pahenevaan hoivakriisiin eli alan riittämättömiin resursseihin, huonoihin työoloihin ja mataliin palkkoihin (Viren 2022). Lakkoja seurasivat ulostulot, joissa itsekkäiksi leimattujen hoitajien nähtiin asettavan potilaat hengenvaaraan. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Markku Mäkijärvi vertasi hoitajien lakkoa vaarallisuudessaan Venäjän aloittamaan hyökkäyssotaan Ukrainassa (Rinne 2022).

Samaan aikaan, kun hoitajat ovat turvautuneet poikkeuksellisiin työtaistelumuotoihin, teknologiasta on tullut yhä keskeisempi osa hoivatyötä. Sen rooli hoivatyössä alkaa olla niin merkittävä, että teknologia kaavaillaan laskettavaksi mukaan hoitajamitoitukseen (STM 2024). Teknologinen kehitys muuttaa palkkatyön ja siten väistämättä myös työstäkieltäytymisen muotoja (Yli-Malmi 2023). Työstäkieltäytyminen ei tällöin välttämättä ilmenny lakkoiluna tai laajana mediahuomiona vaan hiljaisempana, välittömämpänä ja näkymättömämpänä vastarintana. Työstäkieltäytymistä ei ole kuitenkaan liiemmin käsitelty teknologisoituneen hoivatyön yhteydessä.