Tule hyvä feminismi, älä tule paha feminismi. Ajatuksia akateemisen feminismin episteemisistä tavoista

Abstrakti

Sukupuolentutkimus on monitieteinen tieteen­ala, jonka itseymmärrys rakentuu pitkälti ajatuk­selle itsestään kumouksellisena, radikaalina ja kriittisenä kenttänä (Wiegman 2012). Akateemi­sen feminismin juuret ovat sekä tieteenkritiikis­sä että aktivismissa, joka pyrkii yhteiskunnan ra­kenteiden muuttamiseen. Akateemisena feminis­tinä ja sukupuolentutkijana olen viime aikoina havahtunut siihen, että sukupuolentutkimuksen ”kenttä” näyttäytyy toisinaan skitsofreenisena. Alan vahvuudet ovat pitkälti teorioissa ja käy­tännöissä, joiden tavoite on ”kyseenalaistaa niin patriarkaatin ja heteronormatiivisuuden kuin ka­pitalismin ja rasismin määrittämiä suhteita” ku­ten tämän teemanumeron kirjoituskutsussa tode­taan, sekä ajattelutraditioissa, jotka ovat luoneet uusia tapoja hahmottaa ja ajatella subjektia ja sukupuolta, erojen merkityksiä sekä tiedon poli­tiikkaa.

Samalla feministisen tutkimuksen ja teorian kentällä käydään keskusteluja, joita motivoi­daan kamppailuna antirasismin, intersektionaa­lisuuden ja eettisen feminismin puolesta ja joita luonnehtii ajoittain vahva moralismi, eli musta­valkoinen ja polarisoiva ote. Yhtäältä diagnosoi­daan valtaerojen ja väkivallan problematiikkaa ja tuodaan esille, miten yhteiskunnallisesti tuote­taan ja ylläpidetään rasismia, seksismiä, ableismia ja sukupuolikonservatismia sekä muita vastaavia rakenteita, joihin liittyy etuoikeuksia ja hierarkioita. Toisaalta kun nämä valtahierarkiat ilmenevät yhteiskunnassa, kulttuurissa – itsessämme ja muissa – tähän reagoidaan usein ei vain kriitti­sesti, vaan reaktiivisesti, defensiivisesti ja aggres­siivisesti. Näitä affektiivisia ajattelu- ja toiminta­tapoja puolestaan taas oikeutetaan viittaamalla väkivaltaan, tiettyjen ryhmien haavoittuvaisuu­teen, intersektionaaliseen ajatteluun tai kolonia­listisen, kapitalistisen heteropatriarkaatin kritiik­kiin (ks. Phipps 2022).

Haluan tässä puheenvuorossa kiinnittää huo­miota siihen, miten aikamme keskustelukult­tuurin dynamiikat näkyvät myös sukupuolen­tutkimuksen kentällä ja tuottavat jännitteitä, jotka alan tutkijoiden on hyvä tunnistaa ja huomioida. Muuten riskinä on, että moniulotteiset ja kompleksiset aiheet ja ilmiöt pelkistetään vastak­kainasetteluiksi, vaikka akateeminen feminismi ja queer-tutkimus pyrkivät usein nimenomaan kriittisesti tarkastelemaan eri ilmiöitä monimer­kityksellisesti, vastakkainasetteluja purkaen. Su­kupuolentutkimus ja akateeminen queer-femi­nismi korostavat tieteidenvälisyyttä, ja kentän ytimessä on teoreettis-metodologinen keskuste­lu, jossa politisoidaan tiedontuottamista ja teoretisoidaan subjektin suhdetta ympäristöönsä, eri­laisiin ”toisiin”. Toisin sanoen sukupuolentutki­mus ja akateeminen feminismi on kenttä, jossa kehitetään uusia tapoja hahmottaa esimerkiksi identiteettiin, seksuaalisuuteen ja rodullistami­seen liittyvien prosessien kysymyksiä ja haastei­ta. Sukupuolentutkimuksen yhteiskuntakriittiset teoreetikot ja ajattelijat ovat inspiroineet kapi­nalliseen ajatteluun, erilaisten diskurssien sekä poliittis-eettisten filosofisten kysymysten kriitti­seen tarkasteluun. Taustalla ovat teoriat jakau­tuneesta subjektista, jonka halut, identifikaatiot, näkemykset ja tunteet eivät kerro sisäisestä mi­nuudesta, vaan kulttuurisista valtasuhteista ja opittujen toimintatapojen sekä kriittisen ajatte­lun kamppailusta. Tämä kamppailu näkyy myös sukupuolentutkimuksen ja akateemisen feminis­min keskustelujen kentällä. Pyrin puheenvuorossani valottamaan esimerkkien kautta, minkälaisia kysymyksiä tämä herättää feministisen tutkimuk­sen etiikasta ja politiikasta.