Jälkisanat: optimismin performanssi ja tilannetragedia

Abstrakti

Maailman moninaiset näyttämöt ovat Lauren Berlantin kirjoittamisen lähtökohta. Hän tutkii niiden tuottamia ja ylläpitämiä muotoja, tapoja, kaavoja ja rytmejä. Berlant vaikuttaa poimivan katsottavakseen tapauksia, objekteja ja ilmiöitä, jotka usein ovat pikemminkin arkisia, pieniä ja hänen sanoillaan ”tyhmiä” kuin yleisesti merkittäviä, suuria ja tunnustettuja, ja jotka silti ovat koko teoreettisen työn tausta ja pohja. Eikä tämä ole mitään ajattelun tai tutkimuksen vaatimattomuutta vaan teoreettinen ja metodologinen valinta: Berlant on tapahtumien ajattelija ja kun sellaiseen työhön on ryhtynyt – seurasipa se sitten tutkimuksen politiikasta tai puhtaasti viehtymisestä – niin ensin on etsittävä tapahtumien paikat. Valmiina niitä ei saa, koska silloin saisi eteensä vain valmiiksi kerrottuja spektaakkeleita ja dramaattista spekulointia syillä ja seurauksilla. Berlantin näyttämöllinen työ alkaakin siksi sieltä, missä on käynnissä jotakin pienempää, vähittäisiä murtumia, huomaamattomia nyrjähdyksiä.