Nuorisotutkimuksen hankala tieto – ketä se haastaa ja miksi sitä tarvitaan?

Abstrakti

Sosiologi Karl Mannheim totesi vuonna 1928 julkaistussa esseessään, että nuorilla on tuore kosketus yhteiskuntaan (Mannheim 1952/1928). Mannheimin ”tuoreus” viittaa näkökulmaan, joka ei ole vielä vakiintunut, vaan elää ihmettelyn, pohdinnan ja kyseenalaistamisen kautta. Tuoreus syntyy siitä, että itsenäistyvät nuoret kohtaavat monia asioita, suhteita tai normeja ensimmäisiä kertoja elämässään. Ensikertalaisuus voi avata kysymyksiä ja havaintoja, joita aikuiset eivät enää huomaa – tai joita he eivät ole koskaan nähneet. Nuoret eivät katso maailmaa samasta näkökulmasta kuin aikuiset, eivätkä heidän kokemuksensa pelkästään toista aiempien sukupolvien kokemuksia.

On harhaanjohtavaa ajatella, että tiedämme nuorten ajatukset, koska olemme itsekin joskus olleet nuoria. Nuoruus ei ole pysyvä tila, vaan historiallisesti ja kulttuurisesti muuntuva kokemus, jonka ymmärtäminen vaatii herkkyyttä ja valmiutta tunnistaa omat rajamme maailman tulkitsijoina ja tiedon tuottajina. Nuorisotutkimus pyrkii juuri tähän: tavoittamaan nuorten kokemuksia ja asiantuntemusta heidän omilla ehdoillaan mutta samalla kuitenkin suhteessa kulloiseenkin historiallisyhteiskunnalliseen kontekstiin. Nuorten tiedon huomioiminen on tärkeää yhteiskunnalle, joka ilman nuorten tuoretta kosketusta ei välttämättä pysty kyseenalaistamaan omia toimintatapojaan. Se on tärkeää myös nuorille itselleen, sillä heidän tulevan elämänsä ehtoja raamitetaan nykypäivän yhteiskunnallisissa keskusteluissa. Nuorten tiedon etualaistamista voidaankin pitää yhtenä nuorisotutkimuksen eettispoliittisena velvoitteena. Tämä velvoite tuntuu erityisen polttavalta nykyhetkessä, kun totuttu ihmiskeskeinen järjestys järisee niin globaalisti, yhteiskunnallisesti kuin ekologisesti.