Koulutus digitalisaation vallassa?

Kohti data- ja algoritmiohjattua korkeakoulutusta

Kirjoittajat

DOI:

https://doi.org/10.51809/te.132042

Avainsanat:

digitalisaatio, datafikaatio, data- ja algoritmiohjattu koulutus, korkeakoulutuspolitiikka, Digivisio 2030

Abstrakti

Suomalaisen korkeakoulutuspolitiikan tehtävälistalla on pitkään ollut taloudellisen kasvun ja tuottavuuden tavoitteet. Perinteisesti niitä on pyritty edistämään korkeakoulujen rakenteellisella kehittämisellä. Tämän ”korkeakoulutuksen tehostamisdoktriinin” keinovalikoimaan on sittemmin sisällytetty myös korkeakoulutuksen digitalisaatio. Sen myötä tehokkuusdoktriinin painopiste on siirtynyt koulutuksen rakenteista opiskelijan henkisten kapasiteettien optimointiin. Suomessa korkeakoulutuksen digitalisaatiota on ryhdytty edistämään Digivisio 2030 -nimisellä korkeakoulujen yhteishankkeella. Artikkelimme problematisoi hankkeen "arvolupauksia" ja tarkastelee tätä kautta koulutuksen digitalisaatiota sosioteknisenä kuvitelmana eli esityksenä, jonka on tarkoitus ohjata yhteiskuntien ja ihmisten toimintaa kohti teknologiapainotteista tulevaisuutta.

Kuva artikkelin ensimmäisestä sivusta

Tiedostolataukset

Julkaistu

2024-06-10

Viittaaminen

Suoranta, J., Teräs, M., & Teräs, H. (2024). Koulutus digitalisaation vallassa? Kohti data- ja algoritmiohjattua korkeakoulutusta. Tiede & edistys, 49(1–2), 38–51. https://doi.org/10.51809/te.132042

Numero

Osasto

Vertaisarvioidut artikkelit