Maailmankirjallisuus ja kääntäminen

Kirjoittajat

  • Lauri Niskanen Helsingin yliopisto

DOI:

https://doi.org/10.51809/te.120511

Avainsanat:

kääntäminen, kaanon, varjokaanon, vastakaanon, runous

Abstrakti

Puheenvuorossa pohditaan, kuinka kaunokirjalliset käännökset tuottavat kaunokirjallista valtakaanonia, ja kuinka kääntäminen voisi olla varjokaanonia ja vastakaanonia tuottavaa toimintaa. Tutkimusmateriaalina puheenvuorossa on valtakielen, englannin, nykyaikaisessa kirjallisessa kentässä marginaalisemman kirjallisuuden lajin, runouden, suomenkieliset käännökset. Kirjallisuuden valtakaanon rajoittaa kapitalistisessa kustannuspolitiikassa erityisesti marginaalisemman runouden käännättämistä, mutta myös kääntäminen ja kääntämättömyys tuottaa kanonisointia: Shakespearen runoutta on käännetty moneen kertaan, mutta Elisabet I:n runous on suomessa lähes tuntematonta. Modernistisen nobelisti T. S. Eliotin pääteokset on käännetty useampaan kertaan, mutta postkolonialistisen karibiaisnobelisti Derek Walcottin tuotanto on laajalti kääntämättä. Seamus Heaneyn palkitusta runotuotannosta on suomennettu laaja antologia, mutta palkittu rodullistettu runoilija Warsan Shire on jäänyt vaille suomennosta. Puheenvuoro perustuu Helsingin yliopistossa vuosina 2020 ja 2021 järjestettyyn Englantilaisen runouden vastakaanon -kurssiin, jonka suunnittelijana ja opettajana puheenvuoron kirjoittaja toimi.

Tiedostolataukset

Julkaistu

2023-01-05

Viittaaminen

Niskanen, L. (2023). Maailmankirjallisuus ja kääntäminen. Tiede & Edistys, 47(4), 326–332. https://doi.org/10.51809/te.120511